Dictador 12 Años Icon Reserve
Tämä on sivustoni ensimmäinen kolumbialainen alkoholi. Rommi on valmistettu tislaamalla hunajan ja melassin sekoitusta, jota on sitten kypsytetty espanjalaisen solera-prosessin mukaisesti käytetyissä tammitynnyreissä. Solera-prosessi on kypsytystapa, jossa uuteen alkoholierään aina jätetään osa vanhemmasta erästä. Tällä menetelmällä kypsytettäessä alkoholin keski-ikä hiljalleen nousee jatkuvan, vuosia kestävän kypsytysprosessin aikana. Toisaalta, saman prosessin vuoksi tätäkään rommia ei voi kutsua puhtaasti 12-vuotiaaksi.

ALKOHOLIN ARVIOINTI
ALKOHOLI:
Dictador
Kolumbia
Tehdyt
Tekemistä odottavat
VIIMEISIN PULLONI TÄTÄ:
Pullo on erikoisen muotoinen, mutta sen kauneus on varmaan jonkun toisen katsojan silmässä. Etiketti on jopa epäkaunis, päinvastoin kuin itse rommi. Tuoksu onkin sitten jotain ihan muuta. Tästä tulee mieleen joku lapsuuden jäätelö, joka silloin maistui ihan liian aikuismaiselta, mutta joka nyt tuoksuu suklaalta, hieman kahvilta, itse asiassa kermalikööriltä. Tuoksua kuvaa hyvin sana täyteläinen. Tuoksussa aistimani seikat toistuvat selkeästi maussa. Tosin maussa tulee esiin myös lievä etanolimaisuus, mutta kuten sanoin, lievänä. Tuoksun tasolle maku ei yletä, mutta todella täyteläinen makukin on. Se täyttää suun ja muut aistit aavistuksen pimeän kujan peränurkan tyylisillä mauilla. Tämä on hyvin erilainen rommi kuin mihin olen tottunut ja olenhan minä ennen tätä jo maistellut 50+ rommia. Onko tämä parempi tai huonompi kuin ne aiemmat? En tiedä. Tämä on erilainen.
MAKU 75 | TUOKSU 90 | PULLON ULKONÄKÖ 60 | JUOMAN ULKONÄKÖ 80 |
KOKONAISARVOSANA
76 / 100
ARVIOI TÄMÄ ALKOHOLI
Haluatko kertoa oman mielipiteesi alkoholista Dictador 12 Años Icon Reserve? Anna omat arvosanasi ja kirjoita halutessasi myös sanallinen arvio avaamalla arviointilomake alta. Voit myös lukea mitä muut ovat aiemmin kirjoittaneet tästä alkoholista. Lue myös pelisäännöt.Dictador 12 Años Icon Reserve
Tämä on sivustoni ensimmäinen kolumbialainen alkoholi. Rommi on valmistettu tislaamalla hunajan ja melassin sekoitusta, jota on sitten kypsytetty espanjalaisen solera-prosessin mukaisesti käytetyissä tammitynnyreissä. Solera-prosessi on kypsytystapa, jossa uuteen alkoholierään aina jätetään osa vanhemmasta erästä. Tällä menetelmällä kypsytettäessä alkoholin keski-ikä hiljalleen nousee jatkuvan, vuosia kestävän kypsytysprosessin aikana. Toisaalta, saman prosessin vuoksi tätäkään rommia ei voi kutsua puhtaasti 12-vuotiaaksi.

Valmistaja: Dictador | Valmistusmaa: Kolumbia |
Alkoholipitoisuus: 40 % | Kypsytysaika: 10-12 vuotta |
Lisätty sivustolle: 04.08.2024 | Lähde: Excellence Rhum |
Drinkit tästä alkoholista: Tehdyt Tekemistä odottavat |
ALKOHOLIN ARVIOINTI
Pullo on erikoisen muotoinen, mutta sen kauneus on varmaan jonkun toisen katsojan silmässä. Etiketti on jopa epäkaunis, päinvastoin kuin itse rommi. Tuoksu onkin sitten jotain ihan muuta. Tästä tulee mieleen joku lapsuuden jäätelö, joka silloin maistui ihan liian aikuismaiselta, mutta joka nyt tuoksuu suklaalta, hieman kahvilta, itse asiassa kermalikööriltä. Tuoksua kuvaa hyvin sana täyteläinen. Tuoksussa aistimani seikat toistuvat selkeästi maussa. Tosin maussa tulee esiin myös lievä etanolimaisuus, mutta kuten sanoin, lievänä. Tuoksun tasolle maku ei yletä, mutta todella täyteläinen makukin on. Se täyttää suun ja muut aistit aavistuksen pimeän kujan peränurkan tyylisillä mauilla. Tämä on hyvin erilainen rommi kuin mihin olen tottunut ja olenhan minä ennen tätä jo maistellut 50+ rommia. Onko tämä parempi tai huonompi kuin ne aiemmat? En tiedä. Tämä on erilainen.
MAKU 75 | TUOKSU 90 |
PULLON ULKONÄKÖ 60 | JUOMAN ULKONÄKÖ 80 |