Kalevala Runoi Rum
Tämä rommi on syntynyt suomalaisen Kalevala Distilleryn ja nimeämättömien barbadoslaisen ja dominikaanisen tislaamon yhteistyönä. Blendirommin ainesosia on kypsytetty em. Karibian maissa viisi (Barbados) ja kahdeksan (Dominikaaninen) vuotta. Kalevalan osuus valmistuksessa on lisätä siihen oman kaivon vettä ja lisäkypsyttää rommia puoli vuotta aiemmin käyttämättömissä tammitynnyreissä.

Kalevala Distillery
4-6 vuotta
Drinkit tästä alkoholista:
Tehdyt
Tekemistä odottavat
ALKOHOLIN ARVIOINTI
Kotimainen rommi, vieläpä kypsytetty sellainen, on aina mielenkiintoinen tuote, sillä rommi sattuu oleman alkoholilajeista suurin mielenkiintoini kohde. Ymmärrän, että pullon etiketissä on haettu juurikin hieman kalevalaista otetta, mutta mielestäni se ei ole näyttävin mahdollinen. Pullon puisen korkin avaaminen on lievästi sanottuna tuskaista, sillä se on paketoitu kirkkaan kalvon sisään, jolle en löydä selkeää avaamiskohtaa… eikun löysinpäs, juuri ennen kuin viimeinen hermo meni. Rommi on todella vaaleaa. Se tuoksuu myös miedolta, kevyesti toffeemaiselta, mutta sentään ei etanoliselta. Rommin maku tässä vaiheessa iltaa, kohtuullisessa humalatilassa, useamman drinkin ja alkoholimaistelun suorittaneena, on valitettavan pliisu. Tunnen pienenpientä alkoholin poltetta kielellä ja kitalaessa, mutta missä maut? Olisiko alkoholipitoisuuskin pitänyt jättää sille tutulle 40% tasolle, kun kaivoveden maun kuitenkin jokainen tuntee jo ennestään? Tuntuu kuin rommissa ei olisi lainkaan melassin tai tynnyrin makua, vaikka kypsytysaikaakin on blendin rommeilla 5-8 vuotta.
MAKU 65 | TUOKSU 80 | PULLON ULKONÄKÖ 75 | JUOMAN ULKONÄKÖ 85 |
KOKONAISARVOSANA
71 / 100
ARVIOI TÄMÄ ALKOHOLI
Haluatko kertoa oman mielipiteesi alkoholista Kalevala Runoi Rum? Anna omat arvosanasi ja kirjoita halutessasi myös sanallinen arvio avaamalla arviointilomake alta. Voit myös lukea mitä muut ovat aiemmin kirjoittaneet tästä alkoholista. Lue myös pelisäännöt.Kalevala Runoi Rum
Tämä rommi on syntynyt suomalaisen Kalevala Distilleryn ja nimeämättömien barbadoslaisen ja dominikaanisen tislaamon yhteistyönä. Blendirommin ainesosia on kypsytetty em. Karibian maissa viisi (Barbados) ja kahdeksan (Dominikaaninen) vuotta. Kalevalan osuus valmistuksessa on lisätä siihen oman kaivon vettä ja lisäkypsyttää rommia puoli vuotta aiemmin käyttämättömissä tammitynnyreissä.

Valmistaja: Kalevala Distillery | |
Alkoholipitoisuus: 38.8 % | Kypsytysaika: 4-6 vuotta |
Lisätty sivustolle: 05.10.2024 | Lähde: Alko |
Drinkit tästä alkoholista: Tehdyt Tekemistä odottavat |
ALKOHOLIN ARVIOINTI
Kotimainen rommi, vieläpä kypsytetty sellainen, on aina mielenkiintoinen tuote, sillä rommi sattuu oleman alkoholilajeista suurin mielenkiintoini kohde. Ymmärrän, että pullon etiketissä on haettu juurikin hieman kalevalaista otetta, mutta mielestäni se ei ole näyttävin mahdollinen. Pullon puisen korkin avaaminen on lievästi sanottuna tuskaista, sillä se on paketoitu kirkkaan kalvon sisään, jolle en löydä selkeää avaamiskohtaa… eikun löysinpäs, juuri ennen kuin viimeinen hermo meni. Rommi on todella vaaleaa. Se tuoksuu myös miedolta, kevyesti toffeemaiselta, mutta sentään ei etanoliselta. Rommin maku tässä vaiheessa iltaa, kohtuullisessa humalatilassa, useamman drinkin ja alkoholimaistelun suorittaneena, on valitettavan pliisu. Tunnen pienenpientä alkoholin poltetta kielellä ja kitalaessa, mutta missä maut? Olisiko alkoholipitoisuuskin pitänyt jättää sille tutulle 40% tasolle, kun kaivoveden maun kuitenkin jokainen tuntee jo ennestään? Tuntuu kuin rommissa ei olisi lainkaan melassin tai tynnyrin makua, vaikka kypsytysaikaakin on blendin rommeilla 5-8 vuotta.
MAKU 65 | TUOKSU 80 |
PULLON ULKONÄKÖ 75 | JUOMAN ULKONÄKÖ 85 |