Punt e Mes
Tämä on Italiassa valmistettu aperitiivi. Sain nimen alkuperästä sen verran kaivettua, että nimi kertoo pullon sisältävän yhden osan makeutta (vermutti) ja puoli osaa katkeroa (amaro). Luin myös kommentin, joka kuvaili makumaailmaa makean vermutin ja Camparin välimaastoon. Punt e Mes sisältää vermuttia ja on näin ollen viinipohjainen. Siksi se tulee avaamisen jälkeen säilyttää jääkaapissa, eikä se sielläkään ikuisuutta säily.

ALKOHOLIN ARVIOINTI
ALKOHOLI:
Rouge (makea)
Italia
Tehdyt
Tekemistä odottavat
VIIMEISIN PULLONI TÄTÄ:
Pullon ulkonäkö on samalla niin huvittava kuin tyylikäskin. Tuotenimen kirjaimet ovat hieman leikittelevät, vaikka muu tekstitys ja kuviointi on klassisen eleganttia. Itse juoma on punaruskeaa ja lähes läpinäkymätöntä. Väri ei ole maailman kaunein, mutta voittaa kirkkaat juomat mennen tullen.
Tuoksu on juurikin luvatun kaltainen eli makea ja hieman mausteinen. Maku kuitenkin yllättää eniten, sillä tämä on huoneenlämpöisenä ja paljaaltaankin täysin juomakelpoista. Aluksi esiin tulee juurikin vermutin makeus ja maustetun viinin maku, mutta maku kääntyy nopeasti katkeron eli amaron suuntaan. Kaukana (onneksi) ollaan kuitenkin Camparin kitkeryydestä. Voisin kuvitella, että tätä joisi ihan mielellään kesäkuumalla runsaiden jäiden kanssa. Sulavat jäät loiventaisivat hieman makeutta ja vesi ohentaisi juomaa. Eikä kylmyyskään tekisi juomalle pahaa.
MAKU 75 | TUOKSU 80 | PULLON ULKONÄKÖ 80 | JUOMAN ULKONÄKÖ 85 |
KOKONAISARVOSANA
77 / 100
ARVIOI TÄMÄ ALKOHOLI
Haluatko kertoa oman mielipiteesi alkoholista Punt e Mes? Anna omat arvosanasi ja kirjoita halutessasi myös sanallinen arvio avaamalla arviointilomake alta. Voit myös lukea mitä muut ovat aiemmin kirjoittaneet tästä alkoholista. Lue myös pelisäännöt.Punt e Mes
Tämä on Italiassa valmistettu aperitiivi. Sain nimen alkuperästä sen verran kaivettua, että nimi kertoo pullon sisältävän yhden osan makeutta (vermutti) ja puoli osaa katkeroa (amaro). Luin myös kommentin, joka kuvaili makumaailmaa makean vermutin ja Camparin välimaastoon. Punt e Mes sisältää vermuttia ja on näin ollen viinipohjainen. Siksi se tulee avaamisen jälkeen säilyttää jääkaapissa, eikä se sielläkään ikuisuutta säily.

Valmistusmaa: Italia | |
Alkoholin alalaji: Rouge (makea) | |
Alkoholipitoisuus: 16 % | Kypsytysaika: Kypsyttämätön |
Lisätty sivustolle: 02.04.2023 | Lähde: Berlin Bottle |
Drinkit tästä alkoholista: Tehdyt Tekemistä odottavat |
ALKOHOLIN ARVIOINTI
Pullon ulkonäkö on samalla niin huvittava kuin tyylikäskin. Tuotenimen kirjaimet ovat hieman leikittelevät, vaikka muu tekstitys ja kuviointi on klassisen eleganttia. Itse juoma on punaruskeaa ja lähes läpinäkymätöntä. Väri ei ole maailman kaunein, mutta voittaa kirkkaat juomat mennen tullen.
Tuoksu on juurikin luvatun kaltainen eli makea ja hieman mausteinen. Maku kuitenkin yllättää eniten, sillä tämä on huoneenlämpöisenä ja paljaaltaankin täysin juomakelpoista. Aluksi esiin tulee juurikin vermutin makeus ja maustetun viinin maku, mutta maku kääntyy nopeasti katkeron eli amaron suuntaan. Kaukana (onneksi) ollaan kuitenkin Camparin kitkeryydestä. Voisin kuvitella, että tätä joisi ihan mielellään kesäkuumalla runsaiden jäiden kanssa. Sulavat jäät loiventaisivat hieman makeutta ja vesi ohentaisi juomaa. Eikä kylmyyskään tekisi juomalle pahaa.
MAKU 75 | TUOKSU 80 |
PULLON ULKONÄKÖ 80 | JUOMAN ULKONÄKÖ 85 |