Cachaça on Brasiliassa sokeriruokomehusta tislattu väkevä viina. Se ei ole rommia, mutta sitä voidaan samankaltaisen valmistustapansa vuoksi kutsua rommin pikkuserkuksi. Kuten rommejakaan, ei kaikkia cachaçoita kypsytetä lainkaan. Osa cachaçoista kypsytetään eksoottisista brasilialaisista puulajeista valmistetuissa tynnyreissä, jolloin juomaan tulee värin lisäksi makuja, joista muista juomista maailmalla ei löydy. Osa cachaçoista kypsytetään myös esimerkiksi käytetyissä amerikkalaisissa bourbon-tynnyreissä (jotka ovat aina valkotammea).
Cachaça tunnetaan Brasilian ulkopuolella lähinnä Caipirinha-drinkistä, jota ei oikeaoppisesti koskaan kuulu valmistaa rommista.
Alla näkyy sekä maistelussani olleet ja maistelua odottavat kypsyttämättömät cachaçat, että kypsyttämätöntä cachaçaa sisältävät drinkit, jotka olen tehnyt tai jotka aion tehdä. Alkoholeista ja drinkeistä saat lisätietoja klikkaamalla niiden kuvaa tai nimeä. Kaikki tekemäni drinkit (alkoholilajista riippumatta) löytyvät täältä ja valmistamista vielä odottavat drinkit täältä.