Gini on viljasta tislattua viinaa, joka maustetaan katajanmarjoilla ja muilla kasveilla. Gini on nykyaikana suosittua etenkin juomasekoituksissa. Suomessa gini tunnetaan parhaiten vuoden 1952 Helsingin olympialaisten aikaan lanseeratun alkuperäisen lonkeron ainesosana. Katajanmarjat antavat ginille sen tunnistettavan “havumetsämäisen” ominaismaun.

Sloe gini saa nimensä, punaisen värinsä ja makeutensa luumunsukuisilta sloe-marjoilta eli oratuomen marjoilta, joilla kyseisen ginityylin juomat maustetaan. Sloe gini, jos tarkkoja ollaan, on itse asiassa likööri.

Alla näkyy sekä maistelussani olleet ja maistelua odottavat sloe ginit, että sloe giniä sisältävät drinkit, jotka olen tehnyt tai jotka aion tehdä. Alkoholeista ja drinkeistä saat lisätietoja klikkaamalla niiden kuvaa tai nimeä. Kaikki tekemäni drinkit (alkoholilajista riippumatta) löytyvät täältä ja valmistamista vielä odottavat drinkit täältä.

Sisällön loppu

Ei enempää sisältöä ladattavaksi