Olen kirjoittanut rommin määritelmästä lyhyesti terminologia-sivulle. En kopioi tekstiä tähän, koska hakukoneet eivät pidä kopioidusta tekstistä.

Rommia ei ole pakko kypsyttää ennen pullotusta ja myyntiä. Tosin tämä riippuu valmistusmaasta, sillä joissakin maissa on olemassa minimikypsytysaikoja ennen kuin alkoholia saa kutsua rommiksi.

Jotkut rommit ovat blendejä, eli valmistuksessa on sekoitettu kahta tai useampaa rommia keskenään. Näistä rommeista osa voi olla kypsytetty eripituisia aikoja ja osa täysin kypsyttämättömiä. Merkitsen tällaiset rommit kypsytetyiksi, mutta en merkitse niihin kypsytysaikaa numeroin.

Alla näkyy sekä maistelussani olleet ja maistelua odottavat kypsyttämättömät rommit, että kypsyttämätöntä rommia sisältävät drinkit, jotka olen tehnyt tai jotka aion tehdä. Alkoholeista ja drinkeistä saat lisätietoja klikkaamalla niiden kuvaa tai nimeä. Kaikki tekemäni drinkit (alkoholilajista riippumatta) löytyvät täältä ja valmistamista vielä odottavat drinkit täältä.

 

Mojito

Sisällön loppu

Ei enempää sisältöä ladattavaksi