Mai Tai

Mai Tai -drinkki kuuluu ns. Tiki-juomiin, jonka merkitys puolestaan on vähän monimutkainen, enkä ehkä edes ymmärrä sitä itse täysin. Tiki-kulttuuriin kuuluu kuitenkin mauttomat (isot) mukit, polyneesialainen kulttuuri, aurinko ja kuumat kesäpäivät. No, nyt on aikuisten jouluaatto Oulussa.

Olen muokannut alkuperäistä reseptiä sen mukaan, mitä omasta baarikaapista löytyi. Alkoholeista ainoastaan Smith & Cross on juuri oikeaa ja El Doradokin piti olla 5v, minulta löytyi “vaan” 12v. Oikean tuoteperheen juomia kuitenkin kaikki, kolme rommia ja yksi sitruslikööri. Vahvaa viinaa on isossa juomassa 150 ml (1,5 dl…) ja alkoholittomia nesteitä 120 ml (1,2 dl). Lopputulos on siis vahvasti alkoholinen, kuten drinkin valmistajakin toteaa (linkki alla). Koristeena (rumaa) minttua ja limerengas.

No niin, tällähän lähtee jouluaatto ja pari muutakin pyhää käyntiin, huh huh. Maku on voimakkaan romminen, mutta samalla yllättävänkin tasapainoinen! En pidä liian alkoholisista drinkeistä, mutta tässä jopa limeä enemmän sokeriliemi ja uusi tuttavuus nimeltä Orgeat tekee kokonaisuudesta yllättävän makean. Etanoli ei maistu! Luulenpa eri rommien tuoksujen perusteella myös, että Smith & Crossin hieman omintakeinen “reilusti ylikypsän banaanin” maku antaa tälle juomalle juuri sen kaipaaman makuvivahteen. Maku on kokonaisuutena aika jees pieneen ja rauhalliseen siemailuun.

En tiedä mikä aivopieru sai minut tekemään tämän drinkin tuplana. Alla oleva resepti on “yksinkertainen” ja siinäkin on viinaa jo lähes kahden ravintola-annoksen verran.

30 ml Appleton Estate Signature Blend (40%)
15 ml Smith and Cross Jamaica Rum (57%)
15 ml El Dorado 12 Year Rum (40%)
15 ml Cointreau (40%)
30 ml Lime Juice
22,5 ml Orgeat (mantelisiirappi)
7,5 ml Simple Syrup (sokeriliemi)

1. Add ice and shake
2. Half open pour (eli päästä jäämurskaa lasiin)
3. Garnish with a lime and sprig of mint

Arvosana: 7 / 10