Olen miksologi Jarkko A. Karhunen. Harrastuksenani on 2021 lähtien ollut cocktailien eli drinkkien valmistus kotioloissa ja myöhemmin myös valmistuksen videointi YouTubeen. Olen maistellut ja julkisesti arvioinut 3266 suklaata perustamani (nyt jo edesmenneen) Suklaayhdistyksen nettisivuilla, joten voinee sanoa, että makustelu/arviointi on minulle tapa. Myös perustamani, myymäni ja edesmenneen yrityksen Laatusuklaa blogikirjoitukset (suklaa-arviot) olivat minun kirjoittamia.

Olen vahvahkon nörttitaustan omaava, omasta tahdosta linja-autoa Oulussa työkseni ajava pulliainen, joka arvostaa suuresti elämän herkullisempia(kin) puolia ja drinkit kuuluvat siihen vapaa-ajan maailmaan. En ole nyt, enkä koskaan ennenkään ollut työni puolesta missään tekemisissä drinkkien tai alkoholin kanssa.
En ole ennen harrastuksen aloittamista nauttinut viskeistä, konjakeista, rommeista tai muistakaan väkevistä viinoista sellaisenaan, mutta olen huomannut, että lähes mistä tahansa viinasta saa syntymään herkullisen drinkin, kun sille löytyy kaveriksi sopivat ainesosat sopivassa suhteessa. Eikä niitä ainesosia tarvitse olla edes montaa. Senkin olen jo oppinut, että jotkut viinat saattavat oikeasti maistua sellaisenaankin hyviltä.
Baarissa käydessä juomani on harrastuksen aloittamiseen saakka useimmiten ollut joko Bacardi-cola tai makea päärynäsiideri. Nykyään en juuri juo kumpaakaan. Kesähelteillä on maistunut mm. viilentävä Long Island Iced Tea tai sen variaatio ja parikymppisenä (1980-90 -lukujen vaihteen tienoilla) oli vaihe, jolloin Tom Collins oli se ainoa oikea, kun halusi kossu-tuoremehulle vaihtelua. Baarissa tulee nykyään käytyä niin harvoin, ettei vakiojuomia enää ole. Tilailen drinkkejä oman ja ravintolan fiiliksen mukaan.
Syksyllä 2021 innostuin katsomaan YouTubesta ulkomaisten ammattilaisten ja amatöörien tekemiä drinkkivideoita. Suosikkitubettajani löydät helposti tutkailemalla tekemieni drinkkien lähteitä, mutta ihan ensimmäisen kipinän antoi Anders Erickson. Melko pian tämän jälkeen hankin itselleni 50v-lahjaksi drinkkien valmistuksen perustyökalut, valikoiman alkoholillisia ja alkoholittomia nesteitä ja aloin miksailla. Sittemmin mopo on “hieman” karannut hankintojen suhteen, mutta hei, kaikki harrastaminenhan maksaa…
En ole juurikaan käyttänyt aikaa omien drinkkien kehittelylle, mutta kokeilen toisinaan omia muunnelmia olemassaolevista drinkeistä. Teen oman aikatauluni mukaisesti drinkkejä muiden kehittämien reseptien mukaisesti muokaten niitä tarvittaessa sen mukaan, mitä omasta baarikaapista milloinkin sattuu löytymään. Jos hyllyssäni ei ole esimerkiksi reseptin vaatimaa ruisviskiä, teen drinkin bourbonilla tai irkkuviskillä ja päinvastoin. Lopputulos on monesti yhtä hyvä kuin täsmälleen oikeilla ainesosilla tehtynä.
Ammattilaisbaarimestaria minusta ei mielenkiintoisesta harrastuksesta huolimatta koskaan tule. Jalkani eivät kestäisi sitä ja hermotkin olisivat turhan usein kireällä. Kuka viihtyy ravintolassa selvin päin, kun muut ovat pääasiassa juovuksissa?
Jos haluat tukea harrastustani rahallisesti, on se mahdollista Patreonin kautta. Jos haluat ottaa minuun yhteyttä, voit tehdä sen tällä lomakkeella. Mikäli yhteydenottosi koskee kukkahattutätimäisesti sivustollani olevia viinapullojen kuvia, pyydän ensin sisäistämään tämän Valviran toukokuussa 2022 antaman ohjeen alkoholin markkinoinnista:
“Alkoholijuomien markkinoinnin rajoitukset eivät koske yksityishenkilöitä. Jos henkilö on asemassa, jossa hän hyötyy väkevän alkoholijuoman mainonnasta (en ole), voi väkevän alkoholijuoman mainontakielto koskea kuitenkin myös yksittäistä henkilöä. Tällainen henkilö on esimerkiksi väkevää alkoholijuomaa valmistavassa, myyvässä tai maahantuovassa yrityksessä päättävässä asemassa toimiva henkilö (en ole edes kytköksissä yrityksiin).
Vastaavasti esimerkiksi blogikirjoittaja ei saa korvausta tai muuta vastiketta vastaan esitellä blogissaan väkeviä alkoholijuomia (olen maksanut kaikki omalla rahalla). On myös huomioitava, että alkoholialan toimija voi syyllistyä alkoholilain vastaiseen toimintaan luovuttaessaan mainonnaksi katsottavia tietoja väkevistä alkoholijuomista kuluttajan asemassa olevalle kirjoittajalle, koska väkevien alkoholijuomien mainonta kuluttajille on kiellettyä.“