Tuoreimpana harrastuksenani on 2021 lähtien ollut cocktailien eli drinkkien valmistus kotioloissa ja valmistuksen videointi YouTubeen. Olen autodidakti miksologi. Olen maistellut ja julkisesti arvioinut mm. 3266 suklaata perustamani (nyt jo edesmenneen) Suklaayhdistyksen nettisivuilla, joten voinee sanoa, että makustelu/arviointi on minulle elämäntapa. Myös perustamani ja myymäni yrityksen Laatusuklaa blogikirjoitukset (suklaa-arvioita) ovat kaikki minun kirjoittamia.

Olen tuiki tavallinen vahvan nörttitaustan ja jonkinasteisen yrittäjätaustan omaava, linja-autoa Oulussa työkseni ajava ja avioelämästä nauttiva pulliainen, joka arvostaa suuresti elämän herkullisempia(kin) puolia ja drinkit kuuluvat yhtenä osana siihen vapaa-ajan maailmaan. En ole nyt, enkä koskaan ennenkään ollut työni puolesta missään tekemisissä drinkkien tai alkoholin kanssa.

En ole koskaan nauttinut viskeistä, konjakeista, rommeista tai muista väkevistä viinoista sellaisenaan, mutta olen huomannut, että lähes mistä tahansa viinasta saa syntymään herkullisen drinkin, kun sille löytyy kaveriksi sopivat ainesosat sopivassa suhteessa. Eikä niitä ainesosia tarvitse olla edes montaa.

Baarissa käydessä juomani on harrastuksen aloittamiseen saakka useimmiten ollut joko Bacardi-cola tai makea päärynäsiideri. Kesähelteellä on maistunut ja maistuu edelleenkin lisäksi viilentävä Long Island Iced Tea ja parikymppisenä (1980-90 -lukujen vaihteen tienoilla) oli vaihe, jolloin Tom Collins oli se ainoa oikea, kun halusi kossu-tuoremehulle vaihtelua. Täytyy kyllä sanoa että baarissa tulee nykyään käytyä niin harvoin, että ei kannata edes puhua siitä mitä nykyään “yleensä” juo.

Syksyllä 2021 innostuin katsomaan YouTubesta ulkomaisten ammattilaisten ja amatöörien tekemiä drinkkivideoita. Suosikkitubettajani löydät helposti selailemalla tekemiäni drinkkejä. Melko pian tämän jälkeen hankin ja hankitutin vaimollani itselleni (50v-lahjaksi) drinkkien valmistuksen perustyökalut, valikoiman alkoholillisia ja alkoholittomia nesteitä ja aloin miksailla. Sittemmin mopo on hieman karannut hankintojen suhteen, mutta hei, kaikki harrastaminen maksaa.

Olen harrastuksessani vielä niin tuore, että en ole juurikaan käyttänyt aikaa omien drinkkien kehittelylle. Teen nyt oman aikatauluni mukaisesti drinkkejä muiden kehittämien reseptien mukaisesti muokaten niitä sen mukaan, mitä omasta baarikaapista milloinkin sattuu löytymään. Jos hyllyssäni ei ole esimerkiksi reseptin vaatimaa ruisviskiä, teen drinkin bourbonilla tai irkkuviskillä ja päinvastoin. Lopputulos on (usein) yhtä hyvä kuin täsmälleen oikeilla ainesosilla tehtynä. Saatan palata reseptin pariin juuri oikeilla ainesosilla myöhemmin. Miksologia ei ole tarkkaa salatiedettä, vaikka yhtäläisyyksiä leipomiseen onkin reseptien noudattamisen osalta.

Ammattilaisbaarimestaria minusta ei mielenkiintoisesta harrastuksesta huolimatta koskaan tule. Saan valvoa yöaikaan ja sietää humalaisia ihmisiä ihan tarpeeksi nykyisessä työssäni. Jos haluat ottaa minuun yhteyttä, voit tehdä sen alla olevalla lomakkeella. Mikäli yhteydenottosi koskee kukkahattutätimäisesti sivustollani olevia viinapullojen kuvia, pyydän ensin sisäistämään tämän Valviran toukokuussa 2022 antaman ohjeen alkoholin markkinoinnista:

Alkoholijuomien markkinoinnin rajoitukset eivät koske yksityishenkilöitä. Jos henkilö on asemassa, jossa hän hyötyy väkevän alkoholijuoman mainonnasta (en ole), voi väkevän alkoholijuoman mainontakielto koskea kuitenkin myös yksittäistä henkilöä. Tällainen henkilö on esimerkiksi väkevää alkoholijuomaa valmistavassa, myyvässä tai maahantuovassa yrityksessä päättävässä asemassa toimiva henkilö (en ole edes kytköksissä yrityksiin).

Vastaavasti esimerkiksi blogikirjoittaja ei saa korvausta tai muuta vastiketta vastaan esitellä blogissaan väkeviä alkoholijuomia (olen maksanut kaikki omalla rahalla). On myös huomioitava, että alkoholialan toimija voi syyllistyä alkoholilain vastaiseen toimintaan luovuttaessaan mainonnaksi katsottavia tietoja väkevistä alkoholijuomista kuluttajan asemassa olevalle kirjoittajalle, koska väkevien alkoholijuomien mainonta kuluttajille on kiellettyä.

YHTEYDENOTTO

Onko sinulla minulle asiaa sivustooni tai sen aiheeseen liittyen? Laita viestiä lomakkeella: