Disaronno Originale
Tuote kuuluu amaretto-tuoteperheeseen, jonka jäsenet ovat yleensä mantelin makuisia liköörejä. Niin on tämäkin, vaikkei se sisällä lainkaan mantelia. Pääraaka-aine (veden lisäksi) on aprikoosin kivi eli siemen. Tuote valmistetaan Saronno-nimisessä kaupungissa Italiassa. Tuotteen nimi olikin vuoteen 2001 saakka Amaretto di Saronno (suom. amaretto Saronnosta).

ALKOHOLIN ARVIOINTI
ALKOHOLI:
Italia
Tehdyt
Tekemistä odottavat
VIIMEISIN PULLONI TÄTÄ:
Pullo ja varsinkin sen massiivisen kokoinen kierrekorkki on todella tyylikäs ja arvokkaan näköinen. Juoman väri on, ainakin maisteluhetken vallitsevassa valaistuksessa, kauniin kuparinen. Tähän asti kaikki hyvin. Sitten menin haistamaan juomaa shottilasissa. Hyi kauhea, mikä marsipaanin haju! Muistelen joskus huomattavasti nuorempana käsitelleeni jotain muovailuvahaa, joka haisi tältä. Tosin siinä muovailuvahassa ei ollut etanolin tuoksua, joka tästä selvänä myös löytyy. Liköörin suutuntuma on sokerin runsaasta määrästä johtuen paksua, lähes siirappimaista. Minut yllättää kuitenkin se, että tämä ei maistukaan niin pahalta kuin odotin ja mitä haju antoi ymmärtää. Maku on vallan karkkinen ja vaikka tässä sitä mantelista ja jopa marsipaanista makua onkin (eikä juuri muuta), se ei ole niin voimakas, etteikö tätä nyt voisi hörpiskellä, jos ei mitään muuta olisi tarjolla.
MAKU 60 | TUOKSU 15 | PULLON ULKONÄKÖ 100 | JUOMAN ULKONÄKÖ 95 |
KOKONAISARVOSANA
59 / 100
ARVIOI TÄMÄ ALKOHOLI
Haluatko kertoa oman mielipiteesi alkoholista Disaronno Originale? Anna omat arvosanasi ja kirjoita halutessasi myös sanallinen arvio avaamalla arviointilomake alta. Voit myös lukea mitä muut ovat aiemmin kirjoittaneet tästä alkoholista. Lue myös pelisäännöt.Disaronno Originale
Tuote kuuluu amaretto-tuoteperheeseen, jonka jäsenet ovat yleensä mantelin makuisia liköörejä. Niin on tämäkin, vaikkei se sisällä lainkaan mantelia. Pääraaka-aine (veden lisäksi) on aprikoosin kivi eli siemen. Tuote valmistetaan Saronno-nimisessä kaupungissa Italiassa. Tuotteen nimi olikin vuoteen 2001 saakka Amaretto di Saronno (suom. amaretto Saronnosta).

Valmistusmaa: Italia | |
Alkoholipitoisuus: 28 % | Kypsytysaika: Kypsyttämätön |
Lisätty sivustolle: 01.09.2023 | Lähde: Berlin Bottle |
Drinkit tästä alkoholista: Tehdyt Tekemistä odottavat |
ALKOHOLIN ARVIOINTI
Pullo ja varsinkin sen massiivisen kokoinen kierrekorkki on todella tyylikäs ja arvokkaan näköinen. Juoman väri on, ainakin maisteluhetken vallitsevassa valaistuksessa, kauniin kuparinen. Tähän asti kaikki hyvin. Sitten menin haistamaan juomaa shottilasissa. Hyi kauhea, mikä marsipaanin haju! Muistelen joskus huomattavasti nuorempana käsitelleeni jotain muovailuvahaa, joka haisi tältä. Tosin siinä muovailuvahassa ei ollut etanolin tuoksua, joka tästä selvänä myös löytyy. Liköörin suutuntuma on sokerin runsaasta määrästä johtuen paksua, lähes siirappimaista. Minut yllättää kuitenkin se, että tämä ei maistukaan niin pahalta kuin odotin ja mitä haju antoi ymmärtää. Maku on vallan karkkinen ja vaikka tässä sitä mantelista ja jopa marsipaanista makua onkin (eikä juuri muuta), se ei ole niin voimakas, etteikö tätä nyt voisi hörpiskellä, jos ei mitään muuta olisi tarjolla.
MAKU 60 | TUOKSU 15 |
PULLON ULKONÄKÖ 100 | JUOMAN ULKONÄKÖ 95 |